13.6.10

virnuilua ja vinoilua

Rantauduin juuri kotiin viikonlopun kestäneeltä mökkireissulta Nokian Kirkkosaaressa Tuulistossa. Mökkireissun järjestivät Tampereen Vihreät Nuoret, Virnu. Paikalle päästiin bussimatkan, kävelyn ja soutuveneilyn jälkeen oikein hyvin perjantaina hieman ennen seitsemää illalla. Yleiseen häseltämiseen meni aikaa, sitten oli ruokana linssi-tomaattikeittoa ja yhdentoista aikoihin illalla alkoi naisten saunavuoro ja sen jälkeen sekasaunavuoro. Saunoin jotakuinkin kolme tuntia, välillä käyden uimassa. Pelattiin mafiosoa, jota en ole pelannut tosi pitkään aikaan. Viimeisimmät meistä valvoimme johonkin aamuneljään.

Lauantaina aamulla herättiin, syötiin aamupuuroa ja saunottiin. Osa porukasta lähti kauppaan citymarkettiin ruokavarantoja täydentämään, minä heidän mukanaan. Ostin itselleni muutaman saunaoluen ja -lonkeron. Takaisin oltiin vähä kolmen jälkeen, jolloin syötiin ja hieman sen jälkeen paikalle tulivatkin yleiselle saunavuorolle tulevat ihmiset. Seurueemme oli täydentynyt neljällä ihmisellä lauantaipäivän aikana. Meidän seurue istui yläkerrassa ja pelattiin mafiosoa monta kierrosta. Mafioson jälkeen oli vuorossa yleistä hengausta, korttipelejä, vähän ruokaa ja sitten taas saunottiin ilta. Vesi oli paljon kylmempää kuin edellisenä päivänä, johtuen koko päivän kestäneestä myrskystä. Uimassakin silti tuli käytyä. Aamu venyi korttipelien ja vähän hysteeristen hihittelun lomassa taas aamuviiteen.

Aamulla oli kymmenen aikaan herätys, sillä olimme luvanneet lähtevämme kahdeksitoista pois. Siivosimme railakkaasti ja jaoimme ylimääräisiksi jääneet ruoat. Soudettiin pois saarelta ja myöhästyttiin ihan tipalla bussista, johon oli tarkoitus mennä ja seuraava bussi lähtikin vasta 40 minuutin päästä. Siinä vaiheessa alkoi jo väsyttää, ja kun lopulta illalla pääsi kotiin, pizzan kautta sohvalle nukkumaan oli erittäin hyvä idea.

On ihan mahdotonta selittää kaikkia pieniä juttuja, mitkä tekivät reissusta niin uskomattoman mahtavan mitä se oli, mutta oli niin hauskaa, että nauraminen alkoi särkeä poskia loppureissusta. Kiitos, Virnu, oli mahtava viikonloppu! Saari oli todella kaunis ja ihanan rauhallinen (vaikka öisin hieman pelottikin pimeässä mennä vessaan), maisemat olivat upeita ja huono sääkään ei haitannut, paitsi hieman veneilyä, osa seurueesta meinasi eksyä ulapalle. Turvallisesti kaikki kyllä pääsimme lopulta saarelle ja saarelta pois.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti