23.5.10

Puoluekokous, osa 2

Puoluekokous on ohi. Tällä hetkellä istun isosiskoni talon alakerrassa Tampereella ja fiilistelen kokouksen jälkitunnelmissa. Taas tuntuu, että jotain isoa on saatu aikaan. Kahden päivän mittainen kokous on nyt tältä vuodelta ohi ja nyt jatkuu taas arki. Oli kyllä niin ihana viikonloppu Turussa, että tuntuu oudolta palata takaisin arkeen.

Viime öisen päivityksen jälkeen maistui uni, tosin vähän huonosti, sillä pelkkä pussilakana oli vähän kylmä. Aamulla kahdeksan jälkeen ylös, kamat kasaan ja bussilla messukeskukselle. Aamun aloitti ViNOn kokous, jossa käsiteltiin poliittisen ohjelman muutosesityksiä. Nostan hattua työryhmälle, joka oli edellisenä yönä kahlannut läpi kaikki 850 muutosesitystä ja päässyt vasta puolen neljän jälkeen pois. Itse puoluekokous jatkui kymmeneltä, toimintasuunnitelman ja talousarvion hyväksymisellä, tilintarkastajien ja varatilintarkastajien valitsemisella ja valtuuskunnan varajäsenen valitsemisella. Nämä olivat nopeasti ohi, ja seuraavana oli vuorossa poliittinen keskustelu. Puheenvuoroja oli paljon, ja suuri osa oli ihan hyviäkin. Mieleenjäävin oli (tietysti) Omar Esparza, meksikolainen mies, jonka vaimo ammuttiin huhtikuussa samassa hyökkäyksessä kuin turkulainen ihmisoikeusaktivisti Jyri Jaakkola. Omar oli tullut Suomeen tapaamaan Jyrin perhettä. Oli todella koskettava puhe ja todella hienoa, että Omar tuli meidän puoluekokoukseen puhumaan. Muutama muukin puhuja on pakko nostaa esille, Hanna Hakko puhui onnellisuuspolitiikasta, Janne Saarela puhui stressivapaasta elämästä (oli muuten yksi harvoja, jotka pysyivät alle vaaditun kahden minuutin) ja Paloma Hannonen puhui turkistarhauksen kieltämisestä.

Poliittinen keskustelu venähti yliaikaa melkein tunnilla, välissä pidettiin lounastauko, jonka aikana ViNO taas kokousti. Kokouksen jatkumisen jälkeen vuorossa oli poliittisen ohjelman hyväksyminen. Koska (yllättäen) kaikkia 850 muutosehdotusta ei mitenkään voitu käsitellä, mentiin aina sivu kerrallaan. Työryhmän esityksen mukaan äänestettäviä kohtia oli 41, mutta kokous halusi äänestettäväksi hyyyvin monta muutakin kohtaa. Iso osa äänestyksistä meni työryhmän esityksen mukaan, mutta joitain muutoksia tuli. Äänestäminen oli toki aika hauskaa, mutta oli se myös hienoa saada Vihreiden ensimmäinen poliittinen ohjelma hyväksyttyä. Tässä vaiheessa kokous oli n. tunnin myöhässä, mutta sääntömuutos käsiteltiin nopeasti, alotteita ei ollut työryhmällä, joten kokouksen lopussa olleet kiittelyt ja kovat aplodit. Kokouksen jälkeen lähti yhteiskuljetus Tampereen kautta Jyväskylään vain puoli tuntia myöhässä. Bussimatka oli myös hauska, tuli suunniteltua tulevaisuuden politiikkaa, jossa mm. yhdistetään rakennustyömaa ja sirkus. Tampereelle saavuttiin nopeasti, ja Tampere-talolta kävelin tänne siskon luo.

Oli huikea viikonloppu! Kiitos osallisille.

1 kommentti:

  1. hihihii, oli kyllä niiiiiiin kovin mahtava viikonloppu, kiitos superisti :)

    tulevaisuus on hyvissä käsissä, kun raksatyypeillä pysyy kädessä sekä vasara, että jonglöörauskeilat :---D

    VastaaPoista