7.12.09

Kuulumisia

Tässä on kolme kuukautta mennyt edellisestä tekstistä. Paljon on ollut tärkeitä ja mieleenpainuvia hetkiä, mutta en ole jaksanut vain kirjoittaa.



---
Kivoja Vihreitä tapahtumia on ollut tässä kolmen kuukauden aikana monia.
Tänä syksynä oli yliopiston ja ammattikorkeakoulujen edustajistovaalit ja ollaan käyty ammattikorkeakoululla omputtamassa ensin ehdokkaita rekrytoiden ja sitten ihan vaan vaalikampanjaa tekemässä. Vaikka ihmiset ei aina kauhean kiinnostuneita olekaan ollut, niin on se silti ollut mukavaa. Tuollainen messu- ja järjestön esittelytouhu on kyllä täysin my cup of tea.


Meidän tämän vuoden panos autottomassa päivässä oli vähän säälittävä. Kova oli yritys, mutta koska virallinen autottoman päivän katutapahtuma oli päiväsaikaan keskustassa, ei paikalla käynyt lähes ketään ja meitä oli vain kaksi tyttöä siinä pitämässä pöytää. Sain tosin polkupyöräni turvamerkatuksi ilmaiseksi.


Sitten on ollut kivoja kokouksia, Vihreä Keski-Suomi ry:n (nykyään Keski-Suomen Vihreät ry) syyskokouksessa mut valittiin ens vuodelle hallitukseen, samoin Jyvionin syyskokouksessa mut valittiin Jyvionin hallitukseen.

Viime viikolla oli Jyvionin pikkujoulut. Hauskin ilta pitkään aikaan, tai mulla ainakin oli kivaa. Humala oli melkoinen, mutta baariin oli silti lähdettävä. Mä en normaalisti tanssi, mutta tulipa sitä pikkujouluilla ja baarissa tanssittua. Laulettiin myös Jannen kanssa karaokea.







---
Koulun suhteen on kans paljon hetkiä. Syyskuussa oli yo-kirjoitukset, ja ne on nyt ohi. Itseasiassa koko koulu on ohi. Tuskaista se oli ja meni tosi viime tipoille suoriutuminen, mutta nyt on lakki päässä, lukion päästötodistus saatu ja varsinainen yo-todistus tulee vielä perässä. Suoritin vielä toissaviikolla viimeiset kokeet, alle kaksi viikkoa ennen yo-juhlia. Suoritettu kuitenkin. Yksi tärkeimpiä opetuksia viimeisiltä kouluajoilta on, että mikäli aloitat uuden kielen opiskelun, jossa on jopa täysin uudet kirjaimet, ja lintsaat 2/3 tunneista, niin ei kannata mennä kokeeseen lukematta. Tosin, läpi se venäjän kurssi meni kuitenkin, arvosanalla 5.





---
Loka-marraskuun vaihteessa oli myös muutto. Ensimmäinen muutto, joka ei tapahtunut omasta tahdostani, oikeastaan ihan päinvastoin. Olisin niin mielelläni asunut Ala-Ahdingossa pidempäänkin, mutta putki-, sähkö- ja datakaapeliremonttien takia oli pakko muuttaa. Aiemmat muuttoni ovat olleet helppoja, minulla itselläni on niin vähän tavaraa, mutta meidän asunnossa oli mun ja Sannin tavaroiden lisäksi myös Hallan tavaroista osa. Siivottavaa oli hurjasti ja vaikka kuinka siivottiin ja pestiin, niin ei vuokranantaja ollut tyytyväinen kämpän lopulliseen siisteyteen.


Uusi kotini on kuitenkin ihana. Asun omakotitalon yläkerrassa 25m2 yksiössä, minulla on puulämmitys ja punaiset lautalattiat. Koti on nätti ja viihtyisä ja olen saanut tästä sisustettua omanlaiseni.






---
Sain tänä syksynä myös korjattua yhden vanhan ystävän kanssa välit. Puolentoista vuoden etäisyys teki ihan hyvää, mutta oli ihana löytää toisensa uudelleen ja huomata, että sama ystävyys elää taustalla yhä.



---
Tänä syksynä olen myöskin käynyt Lutakossa keikoilla ja muutenkin melko paljon.
- 31.10. Muuton jälkeen Halloweenina oli hauska olla lutakossa heilan kanssa yhdessä, vaikka joinkin melko tujun humalan.
- 6.11. oli God is an astronaut ja Ghost Brigade lutakossa. Ghost Brigade vähän jäi näkemättä, mutta God is an Astronaut oli livenä aika vaikuttava.
- 22.11. Oli swallow the sun ja soulfallen. Harvinainen ilta, kun jaksoin katsoa melkein molemmat keikat kokonaan. Yleensä en pidä livekeikoista, kun ahdistaa väentungos ja kova musiikki, mutta nyt pidin. Epämiellyttävää tosin oli, kun edessämme seisonut tyttö piereskeli tosi järkyttävän hajuisia pieruja...
- 27.11. oli Riverside ja Adamantra lutakossa. Adamantran keikkaa en pystynyt katsomaan, kun nauratti liikaa. Riversidea en taas jaksanut katsoa, vaan lähdin Lutakosta aikaisin kotiin. Oli ollut kiva päivä ja väsytti liikaa.




Keskiviikkona lähdetään sitten Lontooseen. Koitan saada sieltä kirjoitettua jonkinlaisen koosteen tänne.

1 kommentti:

  1. Aah tuo talo pihoineen on kyllä kuin raikas kaaosvoiman pesä keskellä tukahduttavaa harmaata järjestystä. (kuulostipas taidehomoilulta)

    Lontoon koostetta odotellessa. :)

    VastaaPoista