12.9.09

Illanviettoa kerrakseen

Jos jonain iltana on paljon päällekkäisiä tapahtumia ja en osaa päättää minne haluan mennä, lannistun, enkä mene minnekään. Eilen illalla oli lutakossa suomiräppiä (Steen1, Teflon Brothers, Kemmuru), infernossa semi-akustista metallia (Manufacturer's Pride unplugged) ja sitten oli vielä järjestötoimintaa Jyvionin Uusien Illan muodossa. Monta viikkoa mietin, että mitäs tässä nyt teen ja iltani muodostui seuraavanlaiseksi:

Neljän aikoihin menin Jyväskylän Paviljongille, sillä siellä on tänä viikonloppuna Hyvän Olon Messut ja Vihreä Keski-Suomi ry on siellä, joten niin olen minäkin (jo kolmatta vuotta putkeen). Rakennettiin messuosasto ja siitä sinkosin Uusien Iltaan. Minulla oli hurjan kivaa, oli paljon ihmisiä ja mulle tulee aina jotenkin aikaansaava olo, kun Vihreiden puuhissa olen mukana.

Joskus kello 21 jälkeen (muistaakseni) lähdin viemään kotiin tavaraa ja siirryin siitä Lutakkoon katsomaan suomiräppiä. Harvoin tuntee itsensä Lutakossa niin ulkopuoliseksi. Katsoin Steen1:n keikan, huikea keikka olikin, vaikka en tosiaan kokenut oikein kuuluvani joukkoon. Onnistuin välttelemään yleistä räppimeininkiä, sillä intensiivisen keikan jälkeen luikahdin illan pimeydessä pois...

...Infernoon. Manufacturer's Pride veti siis semi-akustisesti biisejään aivan huikein uusin sovituksin. Oli reggae-, discohumppa- ja jazzmeininkiä. Manufacturer's Priden muutamat keikat ovat olleet ehdottomasti parhaita livekeikkoja, joilla olen ollut. En tosin kauheasti edes tykkää livemusiikista, mutta tuo oli sen verran kokemisen arvoinen musiikillinen spektaakkeli, että säälin niitä raukkoja, jotka sinne eivät päässeet.

Infernosta tulin kotiin ja menin kiltisti nukkumaan, aamulla suuntana oli Paviljonki.

7.9.09

Kollaasi viime viikoista

On ollut paljon kirjoitettavaa, mutta olen ollut saamaton. Kokoan vähän tässä viime aikoina tapahtuneita mukavuuksia.


Viikko 35
Minusta muuttosiivous on yksi parhaimpia harrasteita, mitä voi olla. Kaveri myi vanhan asuntonsa ja osti uuden, ja minä pääsin siivoamaan molemmat. Uudella asunnollaan pesin ikkunat ja lattiat ja hinkkasin mm. uunin nappeja puhtaaksi, ja kun siivous oli hoidettu, autoin kaveria purkamaan ja järjestelemään asuntoaan. Kävin sitten myös siivoamassa kaverin vanhan asunnon. Imuroin ja pesin lattiat ja siivosin keittiön kaappeja myöten. Kauhean mukavaa, kun on täysin tyhjä asunto ja saa mp3-soittimen seurassa siivoilla ihan rauhassa. Lähdin työhön palkatta, mutta kaveri osti mulle kuitenkin kiitokseksi kahvikoneen. Tälläkin hetkellä nautiskelen hasselpähkinäkahvia.



30.8.
Kesän viimeisen kauppasunnuntain kunniaksi Elävä Kaupunginkeskusta oli järjestänyt Kävelykatukirppiksen. Jyvionilla oli pöytä Aren aukiolla ja myytiin siellä vaatteita, joita meille oli lahjoitettu. Oli nätti ilma, ei satanut, muttei ollut liian kuumakaan. Kävelykatu oli ihan täysin tukossa. Ostin itsellenikin meidän pöydästä muutaman paidan. Oli hirveän kivaa kaikenkaikkiaan, ja päivä meni mukavasti kun siinä oltiin 12-17.





31.8.
Ystäväni Alpo kävi Jyväskylässä ja kävimme kameran kanssa kiertelemässä Tourulassa. Alpon kanssa on aina hurjan mukavaa, hän on kauhean inspiroivaa seuraa. Sain vähän inspiraatiota uuteen novellinpoikaseen, josko siitä saisi ajan kuluessa jotain aikaan. Alpo on ainutlaatuinen ihminen, en tunne toista ihmistä, jolla on samanlainen mielikuvitus.





3.9.
Yliopistolla oli järjestömessut ja olin Jyvionilaisena siellä, oltiin esittelemässä toimintaa, jakamassa uusien ilta -kutsuja ja omenoita. Tollainen messutoiminta on järjestötoiminnassa parasta. Erilaisia messuja ja muita tapahtumia on takana varmaan pitkälti toistakymmentä näiden öö.. neljän vuoden ajalta. Itse vietin suurimman osan ajasta meidän "messupöydällä", joka oli siis järjestetty yliopiston päärakennuksen aulan narikan tiskille muiden poliittisten nuorisojärjestöjen pisteiden kanssa. Kävin vähän kiertelemässä toki muitakin messupöytiä, mutta koska en yliopistossa opiskele, ei siellä kauheasti mulle mitään erityistä ollut.



Muuta mainitsemisen arvoista kivaa parilta viime viikolta:
- Näin yläasteaikaista ystävääni Enniä, jonka kanssa olemme laittoman huonosti olleet yhteyksissä viime aikoina. Kävin hänen luonaan kahvilla.
- Eräs kaverini kävi reissuilunsa ohella pyörähtämässä luonani, ja toi näytille siilinsä
- Koulu alkoi ja innostuin uudestaan matematiikan opiskelusta. Kolme vuotta sitten olen viimeksi lukiomatikkaa opiskellut.
- Tänään oli ruotsin yo-kuuntelut. Eihän se kivaa ollut, mutta onpa ohi.
- Rupesin postcrossaamaan jälleen ja askartelemaan kortteja ja nyt en malttaisi millään keskeyttää askartelua.